Ensimmäinen snautserini tuli minulle ollessani teini-ikäinen tyttö ja asuessani vielä vanhempieni luona kotona, vuonna 1989. Tuttavallani oli tuohon aikaan kiva snautserinarttu, jonka kanssa saattoi harrastaa ja puuhastella kaikenlaista ja siitä sain kimmokkeen omaan rotuvalintaani. En ole koskaan valintaani joutunut katumaan, vaikka tämän rodun kanssa ei aina niin helpolla pääsekään.
Saimi & Ahti Niemistä on siis kiittäminen siitä että uskoivat nuoren tytön pärjäävän aktiivisen snautserin kanssa ja möivät pennun tänne pohjoiseen, se ei siihen aikaa ollut mikään itsestäänselvyys.
Ensimmäisen koiran kanssa tuli kokeiltua koiraharrastuslajeja laidasta laitaan. Nuoren teinitytön into yhdistettynä aktiivisen rodun toimintatarmoon ajoi meidät koulutuskentille. Näyttelyitä koluttiin muotovalion arvoon asti, niistä Nappi eläköityi tullessaan valioksi vajaa kolmevuotiaana. Pääpaino siirtyi muihin harrastuksiin; toko, agility, palveluskoirien haku ehkä ensimmäisinä. Pelastuskoirien raunioradallakin käytiin kokeilemassa etsintää. Vaikka koira ei näyttelyissä liiemmin sittemmin käynytkään, omistajan näyttelyharrastus jatkui muiden koirien esittäjänä ja kehäsihteerin hommissa.
Napin kuoltua vanhuusiässä jäi kotimme koirattomaksi. Perustaessani perheen ja lasten synnyttyä, ei jäänyt aikaa aktiiviseen koiraharrastamiseen. Katsoin parhaimmaksi olla mukana harrastuksessa ilman sitä omaa koiraa. Lisäksi puolisoni allergiaoireet vahvistivat päätöstä. Lasten kasvaessa, aikaa ja mahdollisuuksia tuli pikkuhiljaa myös omaan harrastamiseen, jolloin ajatus koiran hankinnasta lähti kytemään. Mitäpä jos meille tulisikin taas oma koira. Rotuvalinnasta keskusteltiin kotona tasan sen verran että snautseri tai ei mitään. Kerran snautseri, aina snautseri, näinhän se menee. Otin yhteyttä Napin kasvattajiin ja jäin odottamaan pentua mieluisasta yhdistelmästä. Semmoinen olikin jo suunnitteilla, joten odotusaika ei edes venynyt pitkäksi. Näin tuli taloon Takku, pieni parrakas touhottaja, neljäntoista koirattoman vuoden jälkeen. Toki Takulle haluttiin vielä kaveri. Näin siskontyttönsä Narri muutti taloon reilu pari vuotta Takun perässä. Nyt talon täyttää taas partaisten tyttöjen touhotus ja minun aikatauluni täyttyy erilaisista harrastuksista näiden meille niin rakkaiden ja tärkeiden ystävien kanssa.
Koiraharrastusvuosien aikana olen ollut mukana monessa toiminnassa ja käynyt kursseja/koulutuksia matkan varrella. Kasvattajan peruskurssin olen käynyt aikanaan 1986 ensimmäisen kerran ja nyt 2020 toisen kerran. Tämän innoittamana hain itselleni kennelnimeä. Nimi Narraajan myönnettiin minulle helmikuussa 2021. Sitä en vielä tiedä, kasvatetaanko tuolla nimellä koskaan yhtään pentuetta, sen taitaa vain aika näyttää. Vuosia toimin myös kehäsihteerinä, nykyisin kortti ei ole enää voimassa. Näyttelytoimikunnissa olen ollut monissa eri tehtävissä. Koulutusohjaajakurssit tuli aikoinaan käytyä lajeina toko ja agility, tällä hetkellä aika kuluu omia koiria treenatessa. Paikallisen koiraseuran toiminnassa olen ollut aktiivisemmin mukana alkuvuosina, nykyään harrastelen rivijäsenenä. Rotuyhdistyksen toiminta rodun jalostuksen näkökulmasta kiinnostaa, sillä rodun tulevaisuus on minulle tärkeä asia. Vuoden 2021 alusta olenkin aloittanut jalostustoimikunnan kuunteluoppilaana ja toivon että voin joskus tulevaisuudessa tehdä osani rodun tulevaisuuden eteen.